oodi nuoruudelle

1 viikonloppu
2 juhlat
3 yötä, jokainen eri paikassa
4 kaupunkia
5 x 5 on 25 eli tämän rupeaman työtunnit

HUHHUH!

En tiedä pitäisikö taputella itseäni selkään vai vääntää itkua. Ehkä molempia. Semmoinen hulinaviikonloppu että oksat pois! Viikonloppu alkoi yllätysbabyshowereilla Lahdessa, jatkui lyhyillä yöunilla kotona Helsingissä, piiiitkällä työvuorolla Espoossa, polttareilla Tampereella jossa  vietin lyhyen yön kukkalakanoissa puolivahingossa (tähän väliin olin suunniteilla yhdet tuparit Riihimäellä mutta ne nyt jäi väliin, nössö kun olin), ja nyt tässä, vieläkin piiiiidemmässä yövuorossa Espoossa. Vielä viisi tuntia niin koittaa puolentoista vuorokauden kaivattu totaali(kuolema?/)lepo.

Ja miksikäs tästä kirjoitan? No koska olen ihan ylpeä itsestäni! Viime vuosina elämäni ratkaisuja on sen kivakaveriFiiliksen sijaan määrittänyt tylsääkintylsempimuttaniinkäytännöllinenJärki. Punnitsen ratkaisuni riittävän unen-, liikunnan-ja ravinnonsaannin mukaan, ehkä myös kotoilutarpeen. Kun en vaan jaksa olla ahkerana jos jokin edellämainituista on vajaalla. Ahkeruuden puutetta ikävämpi ominaisuus on se, että jonkin väliinjättäminen tekee minusta ikävän akan, joka äksyilee helposti, ja joka Elintärkeiden Toimintojen väliinjättämisestä johtuvan huonon omatunnon lisäksi potee syyllisyyttä myös äksyilystään. Ja kappas, noidankehä on valmis. Yleensä myös riita.

Mutta tämä viikonloppu oli erilainen! Kamikaze-meiningillä päätin ehtiä kaikkiin juhliin ja kaupunkeihin, ihan vaan kun harmittais niin vietävästi jos rakkaiden ihmisten tärkeät hetket jäisivät väliin, ja lisäksi käydä töissä. Ja niin vain tein sen! Nyt koen valloittavaa nuoruuden euforiaa, sillä niinkuin kaikilla typerillä mutta hauskoilla tarinoilla on tapana, tämäkin värittyi mukavasti matkalla kaikenmoisista kohtaamisista ja kommelluksista. Elän viikonloppua, jossa on muutakin kerrottavaa kuin kertyneet hiihtokilometrit tai läppärin edessä vaakatasossa greyn anatomian kanssa vietetyt tunnit!

Tämän viikonloppufiilistely kostautuu luultavasti huomenna yövuoron jälkeisten unien päättyessä väsymysmigreeniin ja siihen kuuluisaan äksyilyyn. Mutta siihen saakka voin hurrata itselleni ja nauttia hetken nuoruudenilluusiosta. Ja siitä, ettei enää ikinä tarvitse todistaa itselleen jaksavansa moista rumbaa.

oman elämäni makiat

Sain hyvältä ystävältäni pussillisen karkkia viime synttärilahjaksi. Tunnetustihan rakastan karkkia, irtokarkkipussi ei sinänsä yllättänyt. Mutta kyseessä ei ollutkaan mikä tahansa karkkipussi. Se nimittäin sisälsi kaksikymmentäyhdeksän karkkia, jokainen kuvaamaan yhtä vuotta elämästäni. Karkkipussiin liittyi tehtävä: minun tuli liittää jokainen karkeista yhteen ikävuoteeni. Tavoilleni uskollisena söin karkit heti kuin mahdollista mutta en ennenkuin olin kuvannut niistä jokaisen. Vakaa tarkoitukseni on vielä joskus laittaa elämäni karkit jonoon ja kuvaavaan järjestykseen.

Näin kolmenkympin kynnyksellä huomaan jollain tavalla tekeväni tiliä kuluneista vuosista. Pohdin, onko jotain mitä ehdottomasti haluan tehdä ennen kuin kolmekymppiä pamahtaa lasiin. Tiedän, että jollekin se saattaa kuulostaa typerältä. Minulle ei. Nyt jos koskaan on hyvä aika pysähtyä, miettiä omia aikaansaannoksiaan ja tulevaisuuden toiveita. Haluan sallia itselleni kriiseilyn ja uusien suunnanottojen mahdollisuuden. Haluan pitää itseni kartalla siitä, missä mennään, varmistaa, etten joku päivä herää suremaan elämätöntä elämää.

Kuten todettu, karkit on syöty vaikka jonot jäivätkin muodostamatta. Ehkä joku päivä selaan kuvat läpi ja muodostan elämäni herkkujonon.  Siihen saakka tyydyn toteamaan: elämäni on ollut hyvää ja maukasta. Toki tiettyjä aikakausia värittää vahvasti synkät sävyt, kirpeät maut tai pitkä piina. Kaikesta saan kuitenkin olla kiitollinen. Minä olen saanut elää hyvää elämää, enkä vuottakaan vaihtaisi pois.